torstai 14. syyskuuta 2017

Taivaallinen omenatoscapiirakka



Syyskuu on ollut vuoroin sadetta, vuoroin päivänpaistetta.
Eilisaamuna paistoi aurinko, lämpimästi, kuin kesäpäivää enteillen.
Tänään päivänpaiste nuokkuu jossain pilvien tuolla puolen, 
jotka kutovat harmaita harsojaan taivaansinen suojaksi.
Pisarat, kuin lasihelmet, valuvat alas maahan tasaisina noroina. 
Kesän ikävän ja syksyn ilon kyyneleet siinä perätysten.





 Eilen, kun innostuin leipomaan, aurinko paistoi ikkunan takana kutsuvasti.
Hetken mielijohteesta päätin kattaa kahvipöydän takapihan terassille.
Lintu lauloi pitkästä aikaa pihlajan oksalla.
Iloisesti ja sirkeästi.
Matalalta paistavan ilta-auringon viime säteet kulkivat kattauksen yli 
luoden täydellisen tunnelman syyskuisen keskiviikkoillan lopuksi.
Leppeä tuuli kantoi syksyn tuoksuja,
oli uskomattoman lämmin.
Istuin siinä kauan.

Auringon painuessa puiden taakse, sytyttelin lyhtyihin kynttilöitä.
Myöhemmin, kun ilta alkoi tummua, taivaalle syttyi tähtiä.
Lempeästi ne valaisivat taivaan.
Sitten taivas vetäytyi pilveen kuin enteillen sadesäätä.




Tänään käperryn lämpimien vällyjen alle takkatulen ääreen 
ja nautin tämän syyskuisen päivän tunnelmasta täällä kotona.
Kynttilänliekit lepattavat ja teekuppi höyryää pöydällä 
kyljessään palanen eilen leivottua omenatoscapiirakkaa.
Hiljaisuus hapuilee kodin seinien sisällä kuin epäillen saako tänne asettua.

Tämä on minun hetkeni.
💛



Taivaallinen omenatoscapiirakka

Pohja:

2 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1 1/2 dl vehnäjauhoja 
2 tl vaniljasokeria
(ripaus leivinjauhetta)
100 g voita

2 suurehkoa omenaa
1 tl kanelia

Sulata voi ja anna jäähtyä.
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää seokseen jauhot ja vaniljasokeri ( + ripaus leivinjauhetta).
Kaada lopuksi sekaan jäähtynyt voisula.

Kaada taikina halkaisijaltaan 20-24 cm voideltuun irtopohjavuokaan.
Viipaloi omenat ja lado ne tasaiseksi kerrokseksi taikinan päälle.
Ripottele päälle kanelia.
Paista uunin keskitasolla 175 asteessa n. 25 minuuttia.
Ottaessasi kakun pois uunista, nosta uunin lämpötila 200 asteeseen.

Tosca:

50 g voita
3/4 dl sokeria
50 g mantelilastuja
2 rkl vehnäjauhoja
1 rkl maitoa

Sulata voi ja sokeri kattilassa.
Kaada sekaan jauhot ja mantelilastut, sekoita hyvin.
Lisää lopuksi maito.
Levitä lämmin toscaseos tasaisesti kakun päälle ja paista uunissa vielä n.10 minuuttia.

Tässä kakussa leivinjauhe ei ole välttämätöntä, mutta itse laitoin sitä ripauksen turvaamaan tasaisen paistumisen. Meidän uunivanhus kun ei oikein aina jaksa paistaa kovin tasaisesti. 
Kakku onnistuu myös gluteenittomista jauhoista tehtynä oikein hyvin.




Piirakan nimi lupaa paljon,
mutta jos tykkää toscapiirakasta ja omenapiirakasta, 
ei kai silloin tästäkään kakusta voi olla tykkäämättä.
Niin taivaallisen ihania nämä kaikki raaka-aineet ovat yhdistettynä.
Uunituoreena pehmeää ja maukasta, niin suunmyötäistä, että takuulla ihastuu!
Eikä tämä pahaa ole päivänkään päästä.
💛



Eräs heikkouteni, vanhat astiat, saivat jälleen täydennystä, 
kun kirpparilla tuli vastaan muutamalla eurolla tämä sinikuvioinen kannu.
Niin kaunis kuviointi ja viehättävä muoto.
Voiko vanhoihin astioihin koskaan kyllästyä.
Tuota vanhaa ovea vasten sen kauneus ja arvokkuus vain korostuvat.
 Ovi puolestaan on palanen uusinta projektiamme.
Sen ympärille kietoutuvasta tarinasta kertoilen enemmän tuota tuonnempana.
💛



Tämäkin viikko alkaa kääntyä loppupuolelleen.
Nopeasti päivät vierivät ja viikot seuraavat toisiaan.
Elämä on täyttä, mutta tällä hetkellä onnellista ja hyvää.

Toivottavasti syksy tuo mukanaan sinullekin onnea ja iloa!
💛

p.s Suurenmoiset kiitokset sinulle, S, näistä ihanista omenoista, joita saimme käydä teidän puutarhastanne keräämässä. ❤

-Kaaru-

lauantai 9. syyskuuta 2017

Kanervakranssi ja syyskuun mietteitä


Syksy.
Loppu ja alku.
Täynnä haikeutta menneestä kesästä
ja täynnä odotusta pienin askelin saapuvasta syksystä.




Vuodenaikojen vaihtuessa maisema on aina yhtä kaunis.
Luonto alkaa hiljalleen vaihtaa asuaan kesänvihreän eri sävyistä 
kellertäväksi, oranssiksi, punertavaksi.
Illat ovat pimeitä ja yöt kylmiä, mutta kaikessa kaihoisuudessaan suloisen tunnelmallisia.
Ei vuodenaikojen vaihtumiseen koskaan kyllästy, 
vaikka aina yhtä haikealta tuntuukin päästää irti menneestä.




Alkusyksy on ihana, kun se on täynnä väriloistoa ja tuoksuja. 
Ilmassakin on suloista kirpeyttä.
Vielä ei luonto tarjoile parastaan, mutta loppukuusta jo varmasti. 
Sitä väriloistoa katsellessa tuntuu kuin aurinko paistaisi päivän jokaisena hetkenä.
Se nostattaa mielialan taas hetkeksi korkealle.
Sen jälkeen talvea on mukava odottaa.




Syyskuinen metsä tuoksuu voimakkaasti maalle.
Sen tunnelma on erilainen kuin kesän heleinä päivinä.
Metsäneläimet rapistelevat puiden oksilla, valmistelevat pesiään talvikuntoon.
Kanervat kukkivat, puolukat kypsyvät, vadelmiakin vielä löytyy.
Metsä tarjoaa monenlaista kaunista materiaalia myös syksyisiin askarteluihin.
Sitä kaikkea kauneutta keräsin talteen yhtenä päivänä käyskennellessäni syksyisessä metsässä.




Siskoni esitti toiveen kanervakranssista, jonka asettelisi pienen tyttärensä kastemaljaa ympäröimään.
Toive lämmitti sydäntäni niin paljon, että ryhdyin heti työhön.
Ajattelin punovani sen aluksi kanervista ja puolukanvarvuista, 
mutta jotain vaaleaakin se tuntui jäävän kaipaamaan. 
Niinpä ostin kaupunkireissullani vaaleaa callunaa ja harsokukkaa,
jota lopulliseen kranssiin punoin vuorotellen kanervien ja puolukanvarpujen kanssa.
Siitä tuli syksyisen herkkä.
💜



Kotiinkin punoin muutamia kransseja, jotka asettelin kynttiläkippojen reunoille ja ympärille. 
Suihkautin kransseihin hiuslakkaa, jotta säilyisivät pitempään karisemattomina myös sisätiloissa.
Hyvin on toiminut, sillä vieläkin lähes kahden viikon jälkeen ovat oikein hyväkuntoisen oloisia.
Vähällä rahalla kaunista kotiin - siitä erityisesti tykkään!
💜

Syyskuun kirpeyttä ja tunnelmallisia iltoja myös Sinulle!

-Kaaru-

tiistai 29. elokuuta 2017

Unelmien kääretorttu


Elokuun viimeinen viikko on alussa.
Taivas on tänään puolipilvinen ja ilma syksyisen kolea.
Vielä on kuitenkin luvassa lämpöisempiäkin päiviä, 
joten ehkäpä kesä ei ihan vielä ole ohitse, 
vaikka ajatukset alkavatkin hiljalleen kääntyä kohti syksyä.




Meillä on ollut perinteenä leipoa koulunpäättäjäis- ja lomanlopettajaiskakku.
Juhlistaa samalla alkanutta kesälomaa ja taas puolestaan toivottaa syyskausi tervetulleeksi.

Elokuun puolivälin paikkeilla, kun koulut jälleen alkoivat ja arki palasi tuttuihin ympyröihinsä, 
päätin leipoa lomanlopettajaiskakuksi perinteisen unelmatortun muunnelman:
Unelmien kääretortun, jonka ohje tuli vastaan yhden aikausilehden (en muista enää minkä) välissä.

Kääretortun makumaailma sopii tähän vuodenaikaan paremmin kuin hyvin, 
sillä siinä maistuvat kesän makeat mansikat ja syksyisen kirpeä raparperi.




Kääretorttu oli jälleen niin makoisa, että ajattelin kirjata ohjeen tännekin blogiin talteen,
muistiin itselle ja iloksi sekä inspiraatioksi kaikille muillekin. 
💛





Unelmien kääretorttu

Pohja:

4 kananmunaa
2 dl sokeria
1 1/4 dl perunajauhoja
3/4 dl kaakaojauhetta
reilu 1 tl leivinjauhetta

Täyte:

3-4 dl raparperihilloa
3-4 dl mansikoita
200g vaniljarahkaa tai -tuorejuustoa
150g mascarponejuustoa
1dl kermaa

Päälle:

vaniljarahka-mascarponejuusto-kermaseosta tasainen kerros
mansikoita
mansikanlehtiä ja kukkia

Valmistetaan kuten kääretortut yleensä.
Paisto 200 asteessa n.8 minuuttia.




Kesän aikana kiertelin verrattain ahkerasti kirpputoreja niin täällä
kotipuolessa kuin muualla Suomessakin.
Eräältä kirpputorireissulta mukaani tarttui näissä kuvissa näkyvät
Arabian pitsi-sarjan tarjoilulautanen sekä saman sarjan yksittäinen kahvikuppi.
Tämä sarja on minusta yksi kauneimmista menneiden aikojen astiasarjoista.
Ihastuin täysin sen kauniiseen, herkkään kuviointiin ja vaaleaan väriin.
Ilo kasvaa pienissä asioissa!

~~~~

Elokuun lopun tunnelmallisia hetkiä sinulle, joka täällä piipahdat!

Ja lämmin tervetulotoivotus teille kaikille uusille blogini lukijoille,
jotka olette tänne kesän aikana löytäneet! 
💛💙💛

-Kaaru-

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Kesälomamuistoja osa 1


Tänä elokuun loppupuolen päivänä, kun sadepisarat kimmeltävät tuhansina pieninä timantteina puiden ja pensaiden lehdillä ja ilmassa sekoittuvat kesän ja syksyn tuoksut, päätän istahtaa tähän ruudun ääreen ja tallettaa kuvin ja sanoin muistiin muutamia muistoja kesälomamme varrelta. 




Tämänvuotinen kesälomamme suuntautui kotoamme ensin etelää kohti ja sitten pohjoiseen.
Monenlaista kaunista näimme ja koimme, tallensimme muistoja valokuviin ja kätkimme kaiken näkemämme visusti sydäntemme sopukoihin, jotta voisimme muistoihimme syksyn ja talven tullen palata ja jotta ne kantaisivat meitä taas kohti uutta kevättä ja kesää.




Yyterin hiekkarannoilla silkinpehmeä, upottava hiekka hieroi matkasta väsähtäneitä pieniä 
ja vähän suurempiakin jalkapohjia. Antoi lämpöhoitoa.
Taivaankansi oli maalautunut sinisen eri sävyihin, jota peitti seitinohut pilviharso.
Ilma oli lämmin ja kauniin utuinen.
Leuto merituuli syleili hellästi rannalla käveleviä,
kesästä nauttivia ihmislapsia.




Aallot olivat kuljettaneet rantaan kaikenlaisia kauniita, pieniä meren aarteita, 
joita lapset poimivat rantavedestä talteen.

Istahdin rantahietikolle ja annoin ajatusteni vaeltaa omia teitään.
Ympärilläni hiekkadyynit levittäytyivät kumpuilevana pehmeytenä silmänkantamattomiin.
Laineet loiskuivat tasaisin väliajoin saavuttaessaan maankamaran. 
Vuoroin vetäytyivät, vuoroin soljuivat kohti.
Keveästi, pehmeästi, melkein unettavasti.

Mielen valtasi sama tuttu tunne kuin usein ennenkin meren äärellä: 
miten pieni minä olenkaan kaiken tämän suuren ja voimallisen rinnalla!





Lapset löysivät aarteensa, joita toivat näytille:
pullonkorkkeja, ajopuita, simpukankuoria, sileäksi hioutuneita lasipullon palasia, 
monenlaisia ihmeitä. 

"Äiti kato, miten ihanan pieni simpukka!
Onko täälläkin mahtunut asumaan joku?"

Lasten aito ilo sytyttää ilon myös meidän aikuisten silmiin. 
Heillä on taito havainnoida maailmaa moniulotteisemmin, 
kirkkaammin ja konkreettisemmin kuin monen aikuisen.
Lapsi pysähtyy katselemaan ja tunnustelemaan.
Hän elää hetkessä.
Hän iloitsee sydämensä pohjasta saakka luonnosta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista.

Kunpa tuo ilo saisi säilyä heidän silmissään vielä pitkään, 
eikä maailman kovuus sammuttaisi sitä liian varhain.




Monen merenrantakaupungin vanhat puukaupunkialueet ovat säilyneet näihin päiviin saakka viehättävinä, entisiä aikoja henkivinä paikkoina, joissa on mukava kierrellä ja katsella.

Tänä kesänä matkustaessamme läntisen Suomen rannikkoseuduilla, tutustuimme muun muassa Rauman vanhaan kaupunkiin ja sen tarjoamiin elämyksiin. Katselin ja kuvasin talojen kauniita, taidolla tehtyjä yksityiskohtia: ikkunanpuitteita, ruutuikkunoita, räystäspielien pitsikuviointeja, värimaailmaa ja nurkkalautoja ja huokailin ääneen, kunpa rakennustaide olisi edelleenkin yhtä kaunista.
 



Kapeat kujat risteilivät piharakennusten takana ja johdattivat idyllisiin, vehreisiin pihapiireihin. 
Tarinat merimiesperheiden elämästä veivät ajatukset vuosikymmenten taakse. 
Silloin näillä kaduilla ja kujilla kulki naisia pitkissä mekoissaan ja hilkoissaan,
 miehet pussihousuissaan ja pellavapaidoissaan. 
Siellä täällä leikki lapsia ja pihoilla eläimet kulkivat vapaina.
Elämä oli vilkasta ja työntäyteistä. 
Jollakin tapaa helpompaa ja yksinkertaisempaa kuin nykyään.

Välillä istahdimme kahviloihin, pistäydyimme vanhojen tavaroiden putiikeissa sekä ihastelimme taidenäyttelyiden ja museoiden antia. 
Niin paljon kaikkea kaunista kerralla, 
että tuntui ettei aika niiden sisäistämiseen riittänyt alkuunkaan. 
Ei mieli kyennyt rajattomasti ottamaan vastaan kauneuttakaan. 
Siihenkin väsyi ennen pitkää.  

Kesälomamme jatkui rannikkoseudulta kohti pohjoista, jonka vaiheista ja tunnelmista kertoilen myöhemmin.




Tämän talon värimaailmaan ihastuin. 
Valkoisen ja vaaleanharmaan yhdistelmä talon kadunpuoleisella seinällä on sellainen, 
jollaisena voisin nähdä myös meidän kotimme sitten aikanaan, jos/kun vanhan talon kunnostusprojektiin joskus ryhdymme.




Elokuu on kallistumassa loppuaan kohti.
Arki on asettunut loman jälkeen takaisin tuttuihin ja turvallisiin uomiinsa.
Päivät täyttyvät työn touhusta, sadonkorjuusta, syksyyn valmistautumisesta.
Elokuu on yksi ihanimmista kuukausista. 
💛

ELOKUISTEN PÄIVIEN ILOA SINULLEKIN!

-Kaaru-

lauantai 5. elokuuta 2017

Muistojen maisemissa


Elokuun ensipäivät ovat kuluneet kiireettömästi
lapsuuteni kesien piilopirtissä.

Tutulla mökkirannalla, 
tutuissa maisemissa kaikki on niin kuin ennen,
mutta silti niin eri tavoin.
Mökillä, menneiden kesien muistot kulkevat aina lähelle.
Peilautuvat järvenpintaan kirkkaina ja kuulaina,
kuin eilispäivä. 
Kaikkein rosoisinkin muisto muuttuu aikojen saatossa
sileäksi kuin aaltojen muovaama kivi.




Kiitollisena katselen menneiden vuosien muistoja.
Tuntuu siunatulta saada viettää aikaa lapsuuden maisemissa yhä.
Tuntea saman tutun mökkimaiseman tuoksun.
Kuulla sateen ropinassa, laineiden liplatuksessa,
tuulen huminassa ja hiekan rahinassa 
samojen sävelten kaiun kuin lapsuuden kesinä.

Sydän on täynnä kirkasta ja puhdasta iloa mökillä vietetyistä ihanista hetkistä.
💜




Monta kertaa on tullut pohdittua,
miksi muistot mökiltä kantavat elämässä sukupolvesta toiseen 
ja mikä tekee mökillä olemisesta niin voimaannuttavan.
Ehkä se on se päivien levollisuus, kun ei ole kiire mihinkään. 

Arkiset touhut yhdessä ja luonnon läheisyys rauhoittavat mielen ja 
antavat tilaa ajatuksille, tunteille eri tavoin kuin kotona.




Pienet ja vaatimattomat tilat tuovat sukupolvia lähemmäksi toisiaan.
Takkatuli heijastelee syvää yhteenkuuluvuuden lämpöä.
Suvun juurilla kokee olevansa vahvasti osa sitä sukupolvien ketjua, 
joka on ollut jo kauan ennen meitä ja joka jatkuu meissä. 
Sen tarinan osana kulkee myös lapsuuteni mökki kaikkine vaiheineen. 
Paikassa, jossa on ollut elämää jo vuosikymmenten ajan, 
mennyt aika peilautuu vahvasti tähän hetkeen.

Ehkä juuri näiden asioiden vuoksi, kaikessa arkisuudessaan,
mökkimuistot ovat niitä kaikkein kalleimpia maailmassa.






Elokuinen tunnelma mökillä on kaunis ja pysähtynyt
Taivas on muuttunut syvänsiniseksi. 
Lintujen laulu lakannut.

Tuuli kuljettaa mukanaan nuotiosavun ja kypsyvän viljan tuoksun. 
Aamukasteisesta maasta nousee syvempi raikkaus kuin keskikesällä.

Huokauksen kevyt usva kohoaa iltaisin järven ylle.
Tuulenvire kiepauttaa ensimmäisen kellastuneen lehden vedenpintaan.


Monenlaisista asioista voi aavistaa lähestyvän syksyn.




Riipaisevan kaunis iltataivas saa mielen haikeaksi. 
Ajatukseni vaeltavat kauas.

Ihmismieli on siitä kummallinen,
että se haikailee aina kohti parempaa.
Ei muista, että tässäkin hetkessä on kylliksi.
Vaan kurottelee kohti jotain, mistä ei vielä edes tiedä.

Työnnän haikulimielen syrjään ja keskityn nauttimaan auringon lämmöstä,
joka on päättänyt helliä meitä monen sateisen päivän jälkeen. 

Miten minusta tuntuukin, että mökillä on aina kesä!
💛





Elokuisten päivien iloa Sinulle,
joka tänne poikkesit!
💛

-Kaaru-

torstai 22. kesäkuuta 2017

Puutarhasynttärit ja juhannusmuistoja


Menneellä viikolla vietimme puutarhajuhlia
juhannuslapsemme syntymäpäivien merkeissä.
Peltoaukean reunalta kävimme keräämässä huolettomat niittykukkakimput maljakoihin, 
 yhdessä valmistimme keksijäätelöistä, tuoreista marjoista, vadelmamarmelaadista ja kermavaahdosta kesäisen täytekakun ja puutarhan perältä taitoimme syreenin oksia kattauksen kruunuksi.





Arkinen päivä viikon keskivaiheilla muuttui juhlahetkeksi.
Vietimme puutarhan vehreyden keskellä leppoisat juhlat oman perheväen kesken.

Lasten silmissä loisti kesän ilo ja huolettomuus
eikä omassakaan olotilassa valittamista ollut.
💜💛💜




Juhlien jälkimainingeissa, puutarhan tuoksujen ja väriloiston keskellä,
 ajatukset kulkeutuivat saapuvaan juhannukseen, kesän ja valon juhlaan.
Ympärillämme luonnon täyteläinen kauneus tarjoaa parastaan, vaikka vähän koleaa onkin.
Kaikkialla tuoksuu kesä ja päivä on pisimmillään.

Lasten kanssa olemme kulkeneet kedoilla, monensävyisiä kukkia poimien. 
Siinä luonnon ihmeellisyyttä ihastellessamme olen kertoillut heille tarinoita kukista ja 
lapsuuteni juhannuksista.




Lapsena vietimme juhannusta usein mökillä tai sukulaisten kanssa.
Porraspieliin tuodut koivut tuoksuivat lapsen nenään juhlavilta.
Yhdessä teimme hyvää ruokaa, jota odotellessa ukki valmisti juhannusvastat, joilla vihdoimme itseämme juhannussaunassa. Uimme ja saunoimme aamusta iltaan ja 
keskiyöllä keräännyimme juhannuskokolle.
 Ennen nukkumaanmenoa, kesäyön varhaisina tunteina, keräsimme tyynyjen alle seitsemän
 erilaista kukkaa nähdäksemme suloisia unia tulevasta sulhasestamme.
Kesäinen yö oli täynnä unelmia, lempeä tuuli helli hiuksia.
Juhannuksena kiire unohtui.
💜
 



Lapsuuden muistojen siivittämänä suuntaan katseeni tähän keskikesään, tähän juhannukseen. 
Osa perinteistä kulkee mukana saapuvaan juhlaan, 
osa on muuttanut ja muuttaa vuosien saatossa muotoaan,
muokkautuu meidän perheelle sopivaksi, meidän näköiseksemme.
Toivon kuitenkin, että sama lapsuuden huolettomuus saisi olla osana tätäkin juhannusta, 
kulkea perinteenä juhannuksesta juhannukseen.


Mieliinpainuvia keskikesän hetkiä, iloa, valoa ja levollisuutta 
toivon Sinunkin juhannukseesi.
💛💜💛

-Kaaru-

torstai 15. kesäkuuta 2017

Mökillä, erämaan rauha ympärillä


 Viime sunnuntaina ajelimme kotoamme pitkän huikosen kauas pohjoiseen, 
mökillemme.
Lähdimme katsomaan, miten mökki on pitkästä talvesta selvinnyt ja 
joko sinnekin on kesä tullut.

Mitä pienemmäksi lehti puussa kävi, sen korkeammalta aurinko paistoi. 
Mökillä, erämaan sylissä, meitä odotti yöttömän yön rauha.
Auringonvalo siivilöityi metsän takaa kullaten jokitörmällä valtoimenaan kukkivat rentukat.
Lintujen laulu soi tienoon yllä ja usva leijui keveänä harsona vedenpinnalla.
Askeleet veivät rantaan, kesäyön ääniä kuulostelemaan. 
Kaikki oli niin kaunista ja seesteistä, että piti ihan hengitystä pidättää,
ettei yön tunnelma olisi rikkoutunut.





Mökillä päivät ovat täyttyneet verkkaisesta tekemisestä, yhdessäolosta ja
luonnon voimaannuttavasta levollisuudesta nauttien.

Aiemmin keväällä ostamamme punamultamaalit pääsivät viimein käyttöön. 
Hirsikerta kerrallaan mökki alkoi saada uutta väriä pintaansa. 
Siinä maalatessani oli aikaa pohtia kaikenlaista. 
Hiljaisuus ympärillä kirvoitti mieleen ajatuksia menneistä vuosista, 
eletyistä hetkistä. 
Tulevaisuudestakin.

Kun yli 13 vuotta sitten kävin ensimmäisen kerran mökkitontilla,
se kasvoi niin tiivistä pajukkoa, ettei joki sen takaa juuri erottunut.
Silloin haaveilimme mökistä ja yhteisistä hetkistä siellä. 
Silloin haaveet olivat suuria, kuin aava ulappa, 
jonka peilityyni pinta ei yhtään väreillyt.
Olimme vain me kaksi, sydän tulvillaan rakkautta.




 Vuodet ovat vierineet ja tuoneet elämään monenlaista uutta.
Tietä on kuljettu toisinaan hyvinkin uuvuttavien taakkojen alla. 
Silloin elämänpolulle on piirtynyt askeleita, raskaita ja laahustavia.
Välillä taas tie on ollut helppo kulkea, askel on kantanut kevyesti kuin keijun lento. 
Virvoittavien lähteiden ääreltä väsynyt mieli on löytänyt lepopaikan.
Taakkaa on saanut keveämmäksi, mieli piristynyt.
Matka on voinut jatkua jälleen.

Elämään mahtuu monenlaista, huolien ja ilon päiviä.
Samalla elämä opettaa, lisää nöyryyttä ja auttaa näkemään lähellä olevat elämän tärkeimmät asiat.
Lahjaksi annetut.

Täällä mökillä me olemme olleet virvoittavien lähteiden äärellä.
Täällä on vain tämä hetki ja sen tuoma ilo ja voima.
Mökin hiljaisuus antaa tilaa ja rauhaa ajatuksille ja koko keholle.
Arki etääntyy.





Useana päivänä olen kulkenut kameran kanssa hitaasti, pieniä erämaan ihmeitä etsien. 
Kesä täällä, kuin meillä siellä etelässäkin, on viimevuotiseen verrattuna myöhässä. 
Koivuissa oli tullessamme pienet lehdet, tänään, neljä päivää myöhemmin ne ovat jo melkein täysimittaiset. Rentukoiden kirkkaan keltaisista kukinnoista auringonvalo heijastuu moninkertaisena. Ympäröivä luonto on heleän vihreä ja alkukesän tuoksuja täynnä. 
Aurinko paistaa yötä päivää, on lämmin.

Olen iloinnut siitä,
että saimme tänä vuonna kokea tämän sydäntä sykähdyttävän kesän tulon kaksi kertaa - ensin kotona ja nyt täällä mökillä!

Ihan olen ääneen puhellut, että tällaistako on olla lomalaisena,
auringon hyväilevä lämpö harteilla, luonnon heräilevä kauneus ympärillä,
ilman huomisen huolia, ilman murheen murustakaan. 
Että tällaistako?
💛



Mieli on herkistynyt näkemään ja tuntemaan. 
On ollut aikaa vain olla ja nauttia kaikesta läsnäolevasta.
Aivan erityisesti olen iloinnut lasten leikistä. 
Täällä ei ole ollut heilläkään toimetonta hetkeä. 
Luovuudella ei ole rajoja, sanotaan. Se pitää kyllä paikkaansa. 

Yhtenä päivänä lapset keksivät rakennella luonnosta löytyvistä materiaaleista maatilan, joka on laajentunut päivien kuluessa.
Samat leikit ovat olleet lapsilla vuosikymmeniä sitten kuin tänäkin päivänä.
Kävyt ovat muuttuneet lampaiksi, lehmiksi, porsaiksi. 
Kepeistä on rakentunut aitauksia, kiviä on aseteltu reunustamaan pihamaita. 
Pehmeästä sammaleesta talot ovat saaneet kattonsa. 

Tässä minä istun ja katselen heidän leikkiään sydän pakahtumaisillaan.
💛💛💛





Olen tehnyt tästä hetkestä ja tästä mökkireissusta muistamisen arvoisen. 
Päivien tunnelmat tallentuvat kameran uumeniin, mutta rakkaimmat niistä painuvat muistoiksi sydämen sopukoihin. Yhdessä rakennamme kesämuistoja, joiden voimaannuttaviin ja kiireettömiin hetkiin on mukava vuosien päästä palata.




 Kesän ihania hetkiä myöskin Sinulle, joka täällä blogissani piipahdat.
💛💛💛

-Kaaru-