maanantai 14. heinäkuuta 2014

Kurkistus leikkimökkiin


Viime kesänä meidän leikkimökkiprojekti tuli päätökseensä rakentamisen osalta. Leikkimökki on rakennettu pitkälti kotimme remontoinnissa ylijääneistä materiaaleista. Jotain uuttakin rakennusmateriaalia täytyi toki ostaa, ihan ei selvitty pelkillä kierrätysmateriaaleilla. Seiniin laitoimme 5cm eristyksen, jonka jälkeen sisäpuolen seinät paneloimme lattiasta kattoon ja maalasimme valkoiseksi. Eristys on osoittautunut nyt kesähelteillä oikein hyväksi ratkaisuksi. Eipä kuumuus vaivaa leikkimökissä leikkijiä nyt :) Mökkiin saa myöskin läpivedon tarpeen tullen, sillä kaikki ikkunat ovat avattavia. 

Viime syksynä aloitimme hissukseen leikkimökin sisustustyöt ja nyt kesän koittaessa olemme laittaneet sitä yhdessä lasten kanssa leikkimiskuntoon. Eihän se vieläkään täysin valmis ole. Seuraavaksi olisi tarkoitus rakentaa mökkiin kiinteä keittiönurkkaus, jossa voisi kokkailla leikisti. Kaikki kuvissa näkyvät tekstiilit olen ommellut itse. Ulko-oveen viriteltiin tuollainen vanha pitsiverho pitämään itikoita ja paarmoja loitolla. Hiemanhan tuo on ylisuuri, täytyy sitä lyhentää hieman kunhan talvi koittaa ja hyttysverkkoa ei enää tarvita :) Sitten on aikaa tehdä tuollaisia viimeistelytöitä paremmin.


Leikkimökin sisustuksen pääväreiksi valikoitui keltainen ja valkoinen. Keltaraidalliset pienet räsymatot löytyivät Kärkkäiseltä viime syksyn alesta muutamalla eurolla kappale. Pieni valkoinen pöytä on Ikeasta ja tuolit olen taannoin ostanut kotiseudullani kesäisin järjestettävältä torikirppikseltä. Ne ovat kai nekin alunperin Ikeasta ostettu ja olivat ostettaessa siniset. Maalattiin ne sittemmin valkoisiksi. Pieni pöydällä näkyvä valkoinen liina on muistoja lapsuudestani. Lienee ollut silloinkin samaisessa käytössä leikkimökin liinana ;)


Keittiönurkkauksen seinälle naputtelin jo tuollaisen lautastelineen, jonka äitini lahjoitti leikkimökkileikkeihin koskapa ei keksinyt sille enää mitään käyttöä. Lienee palvellut joskus minun lapsuudessani kattilankansitelineenä. Oiva lautasteline siitä tulikin. Ja voihan siihen ripustaa vaikka mukeja tai mitä vain tykkää. 



Likkimökin peräseinustalle naputeltiin tuollainen pieni hylly, jossa voi säilyttää aarteita. Hyllylevy on Ikeasta ja kannattimet Kärkkäiseltä. Vaaleanpunaisen tekstitaulun ostin kotiseudultani Sokokselta silloin kun esikoisemme oli vauva. Olin jo unohtanut koko taulun olemassaolon, sillä tähän päivään saakka se on lojunut kaapissa oikeaa sijoituspaikkaa odotellen. Nyt viimeinkin sille löytyi paikka leikkimökistä. Alakuvassa näkyvän lorupussin olen tehnyt itse ja liitutaulu löytyi kirpparilta eurolla. Sen reunat maalasin myöskin valkoiseksi. 

Laitan laajempia kuvakulmia leikkimökistä tuota tuonnempana, kunhan keittiönurkkaus valmistuu ja mökkiin löytyy sopivankokoinen sohvasänky tai muu vastaava. Näihin kuulumisiin tällä erää :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti