tiistai 13. helmikuuta 2018

Sydämelliset laskiaispullat


Tänä vuonna laskiainen ja ystävänpäivä 
sattuvat kalenterissa peräkkäisiksi päiviksi.
Näiden päivien teemoja yhdistääkseni leivoin 
sydämellisiä laskiaispullia.


Minulla on tapana leipoa pullat äitini perinteisen pullataikinaohjeen mukaan. 
Samalla tulen siirtäneeksi perinteitä sukupolvien ketjussa eteenpäin.
Vielä eivät omat tyttäreni ole pullia leiponeet, 
mutta pian varmasti koittaa sekin aika.
Kaikenlaista muuta he kyllä leipovat ja ovat innokkaita kokeilemaan uusia juttuja.
Olen antanut leipoa etten tule sammuttaneeksi orastavaa intoa ja iloa.
Ihana, että touhuavat, pienet emännät!



Sydämelliset laskiaispullat

Pullataikina perus puolenlitran pullataikinaohjeella

Pullien päälle tuleva sydäntaikina
seuraavan ohjeen mukaan:

100g  voita
1,25 dl tomusokeria
1 kananmuna
1/2 dl kermaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
3 1/2 dl vehnäjauhoja

Vatkaa pehmeä voi ja tomusokeri vaahdoksi.
Lisää joukkoon kananmuna, jonka jälkeen kuivat aineet ja kerma.
Nosta taikina jääkaappiin kovettumaan.
Valmista tämän jälkeen pullataikina.

Kauli sydäntaikina ohueksi levyksi
ja painele levystä sydänmuotilla pikkuleipiä.
Nostele pikkuleivät kohonneiden ja voideltujen pullien päälle.
Paista 225-asteisessa uunissa n.10 minuuttia.
Jäähdytä, halkaise ja laita väliin hilloa ja kermavaahtoa.
Siivilöi päälle tomusokerihuntu.




Laskiaistiistain mukavia tunnelmia Sinulle!

-Kaaru-

maanantai 5. helmikuuta 2018

Hauska ohje Runebergin torttuihin


Helmikuu on oikea herkuttelu kuukausi.
Kaikkia yksittäisiä juhlapäiviä ei toki tarvitsisi juhlistaa herkkujen muodossa, 
mutta ajattelen, että herkut kuuluvat juhlaan ja niiden kautta jälkipolvillekin 
juhlapäivien merkityksellisyys korostuu ja on helpommin selitettävissä. 
Se myös jättää selkeän muistijäljen siitä, että juhlapäivä ei ole vain päivä muiden joukossa vaan niiden taustalla on aina jokin merkitys ja sisältö, jota on tärkeä juhlistaa ja muistaa.


Viikonlopulla keskustelimme vanhimpien lasteni kanssa siitä, 
miksi vietämme Runebergin päivää ja miten tuo juhlapäivälle ominainen herkku, 
Runebergin torttu, liittyy sen päivän juhlintaan.
Lapset muistivat, että olemme puhuneet tästä aiheesta aiemminkin ja 
siitä oli ollut vasta koulussakin puhetta. 

Runebergiähän pidetään yhtenä suomalaisen kirjallisuuden ja runouden merkkihenkilönä ja 
siksi ansaitseekin arvokkaasta työstään oman juhla- ja liputuspäivänsä. 

Muistuttelin lapsia, että Runeberg on sanoittanut esimerkiksi Maamme-laulun,
joka on ihan maailmanlaajuisesti tunnettu laulu, sillä se on meidän kansallislaulumme.
Juttelimme myös Vänrikki Stoolista ja häneen liittyvistä tarinoista, 
jotka Runeberg on kirjoittanut ja joista hänet erityisesti tunnetaan.

Jutustelutuokion päätteeksi ryhdyimme leivontapuuhiin.
Leivoimme yhdessä tälle päivälle ominaisia herkkuja, 
joiden reseptin uskotaan alunperin olleen Runebergin vaimon, Fredrikan, kehittelemä.



Me leivoimme Runebergin tortut tänä vuonna seuraavanlaisen, hauskan ohjeen mukaisesti.
Teimme taikinan kolminkertaisena, jotta torttuja säästyi pakasteeseen laitettavaksikin.

Runebergin tortut

Sata grammaa voita ja sokeria desin
vaahdoksi vatkasin.
Sekaan kananmunan rikoin,
maustoin karvasmantelitipoin.

Vehnä- ja korppujauhot sekoitin,
kumpaakin desin mitaten,
leivinjauhetta teelusikallisen.
Mantelirouhetta lisäsin vähän.
Ei leivonta vielä loppunut tähän!

Taikinan laitoin leivosvuokiin,
sittenpä 200-asteiseen uuniin.
Kun kymmenen minuuttia kului,
torttuset kauniin ruskeiksi paistui.

Tortun päälle koristeeksi tein
vadelmahillon sokerikuorruttein.
Sitten herkuttelin kera teen,
suurta runoilijaa miettien.

-Hannele Roivanen-


Tämän mukavan, runomuotoon kirjoitetun ohjeen mukaan leipominen sujui aivan leikiten.
Kokeile sinäkin!

Mukavaa Runebergin päivää Sinulle!

-Kaaru-

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Vauvalahjoja, osa 1

"Oman lapsen, pienen linnun, 
kannoin alla sydämen.
Nyt on onni täydellinen, 
syliini saan ottaa sen.

Tunnen käden pienen, hennon, 
tunnen posken pehmeän.
Voisko olla kauniimpaa, 
kuin alku uuden elämän."



"Nyytti pieni syliimme annettiin, 
se vauvalta tuoksuu, 
on lämmin niin.

Se itsekin varmasti tietää sen, 
että sulattaa jokaisen sydämen.
Hiustupsusta pieniin varpaisiin, 
se on ihana, ihana niin!"



"Sinä elämä, annoit minulle tämän tehtävän
enkä rohjennut siitä kieltäytyä.

Hiukset ovat vielä kosteat, käsi haroo tyhjää.
Minun tehtäväni on tarttua tähän käteen
ja taluttaa koko alkumatka.

Pieneksi tunnen minä itseni,
vielä pienemmäksi, kuin tämä vastasyntynyt."

💜💙💜

Näiden saaterunojen kera olen viimekuukausina ottanut vastaan iloisia uutisia 
ystäviltä ja sukulaisilta heidän perheidensä täydentyessä uudella pienokaisella.

Uusi elämä on aina yhtä suuri ihme, se saa sanattomaksi.
Pieni lapsi puhtaudellaan ja viattomuudellaan puhuttelee syvästi.
Sydän täyttyy suurista, pakahduttavista tunteista.
Päällimmäisenä mielessä on kiitollisuus siitä, että kaikki meni hyvin.




Uusia, ihania pieniä ihmistaimia ja heidän vanhempiaan ajatellessani ryhdyin virkkaamaan.
Jossain syvällä mielen sopukoissa siinsi ajatus unilelusta.
Sellainen on ollut meidänkin lapsilla kaikilla ja kovin tärkeä on ollutkin.
Se kainalossa on ollut turvallista nukahtaa päivä- ja yölevolle,
se on tuonut tukea ja lohtua harmia tuottaneissa tilanteissa.
Se on ollut elintärkeä elämän ensimmäisinä vuosina.



Nettiä selatessani löysin suloistakin suloisemman ohjeen unipupujen virkkaamiseen.
Selkeät ohjeet innoittivat virkkaamaan pupusia kerralla useamman.

Yksi näistä pupusista pääsee jo ihan pian uuteen kotiin pienokaisen unien turvaksi ja 
kahdelle muullekin on jo koti tiedossa.

Ajattelin laittaa puput matkaan seuraavan runon saattelemana.
Runon, jonka sain itsekin silloin, kun nuorimmaisemme syntyi ja joka 
herkistää vieläkin syvälle sieluun yltävällä sanomallaan.


"Sinä olet taivaasta tullut, siksi on siunaus myötä.
Siksi kasvosi pienet, valaisevat elämän yötä.

Kun olen uupunut matkaan, jotenkin autat sinä pieni.
Muutama kukkanen puhkee, viereen louhikkotieni.

Taivas ja enkelten loisto, silmies sinessä hohtaa.
Jotain herkkää ja pyhää, sieluni sinussa kohtaa.

Olet vain avuton lapsi, siksi on lähellä taivas.
Tyyniä vesiä pitkin, käyköön elämän laivas."

-Liisa Ylönen-



Innostuin näistä vauvalahjoista nyt niin paljon, 
että virkkasin samoilla vauhdeilla jotain muutakin.
Niistäpä juttua tuota tuonnempana.

Blogiini ovat löytäneet tiensä muutamat uudetkin lukijat.
Lämpimästi tervetuloa seuraamaan pienen lintukodon touhuja!

💜💜💜

Valonsäteiden täyttämää alkavaa helmikuuta Sinulle!

-Kaaru-

tiistai 23. tammikuuta 2018

Talvipäivänä


Tänään olen katsellut talvista maisemaa ja ihastellut sen mykistävää kauneutta.
Puiden takaa heijastelevat auringonsäteet kertovat siitä, 
että kuljemme kevättä kohti.
Jokainen valjennut aamu tuo mukanaan enemmän valoa.

Keli on vielä kylmä, pakkaskelitkin vasta edessäpäin, mutta sydän tuntee jo kevään.
Kevyet, hyväilevät, puiden oksilta alas leijailevat lumihiutaleet sulavat poskipäille, 
huuhtovat kasvoja kuin kevään ensimmäinen raikas sade.


Katselen pikkulintujen kevyttä kirmailua talvisessa kelissä. 
Siinä ne hyörivät höyhenet pörhällään rakentamani talviruokintapaikan ympärillä. 
Nauttivat auringonsäteiden lämmöstä ja valosta sekä tuoreesta ruoasta.
Eivät huomisesta huokaa, vaikka varmasti aihetta olisi.
Luottavaisesti tyytyvät osaansa.
Elävät hetken kerrallaan.

Näen linnuissa paljon samaa kuin lapsissa.
Avaralla, luottavaisella katseella he opettavat meitä aikuisia näkemään asioita toisin. 
Näkemään elämän herkän puolen.
Helposti me aikuiset riennämme kiireisesti päivästä toiseen 
pysähtymättä välillä kuulostelemaan ja katselemaan ympärillämme tapahtuvia asioita.

Lapsi pysähtyy, katsoo lähelle.
Näkee sen, mikä meiltä aikuisilta jää usein huomaamatta.
Me aikuiset tahdomme katsella liian kauas.
Tähyillä taivaanrannasta kiintopistettä, jota kohti kulkea, 
kun riittäisi, että katsoisimme lähelle. 
Etsisimme kiintopistettä sieltä, missä voimme sen kirkkaasti ja selkeästi nähdä.
Niin linnutkin tekevät.



Me tarvitsemme lapsia, me tarvitsemme lintuja, jotta oppisimme näkemään lähelle.

Näitä ajatuksia tänne kirjoittaessani mieleeni nousee Christer Khilmanin kirjoittama
herkkä runo linnuista.
Sen runon sanomassa on paljon opittavaa, paljon sellaisia elementtejä,
joita me ihmisetkin tarvitsemme
kyetäksemme olemaan ihmisiä toisille ihmisille.

"Linnut lentävät, nyt nousevat linnut.
Katso, niiden siivet kantavat!
Ne nousevat suolta, ne nousevat kotinevoiltaan, lentävät yhdessä.
Eilen sinä johdit lentoamme, sillä sinä olit voimakkain.
Tänään lennän minä edellä, vahvimpana.
Lintujen tavoin lentäkäämme yhdessä huolehtien,
että kaikkien siivet kantavat."


Pihamaan linnut vaikuttivat olevan nälissään ja kylmissään pakkasen kiristyttyä näillä kulmilla,
joten päätin tehdä heille ruokaa, jotta selviäisivät näiden pakkaspäivien yli.

Ostin kaupasta linnuille tarkoitettua siemensekoitusta pienen pussillisen sekä puolen kilon paketin kookosrasvaa. Täytin vanhat emalimukit siemensekoituksella ja kaadoin päälle sulatettua kookosrasvaa. Helposti ja nopeasti valmistui ruokaa lintuystäville.
Ja siitä toki iloitsen, että linnut löysivät heti tiensä ruokintapaikalle.
Ilo niiden touhuja on seurata!

Pakkaspäivien tunnelmia Sinulle!

-Kaaru-

p.s yhtään lintua en saanut kuviin vangittua, vaikka sormet kohmeisina yritin niiden ruokailua puiden ja pensaiden suojissa valokuvata. Aina ne aavistivat läsnäoloni ja lehahtivat lentoon.
Täytyy kokeilla, josko pidemmällä putkella onnistuisi.
Oli vaan niin valokuvauksellisen näköistä, 
kun punarintaiset punatulkut istahtivat mukin reunalle ja nokkivat siemeniä suihinsa. 
On se upean värinen lintu!

maanantai 15. tammikuuta 2018

Tammikuisia ajatuksia

 Tammikuinen tervehdys sinulle!

Uusi vuosi on alkanut mukavan leutona.
Meilläpäin ei ole ollut kovia pakkasia, 
kuten usein aiemmin tähän aikaan vuodesta.

Viiden pakkasasteen talvikelissä posket punertuvat sopivasti
ja sormetkin pysyvät lämpiminä. 
Eipä ole tarvinnut tuntea kylmää,
voi miten minä siitä nautinkaan!

Ympäröivä talvinen luonto houkuttelee lähelleen 
aivan eri tavalla tällaisilla keleillä kuin kovilla pakkasilla.
Luonto on pikkupakkasen aikaansaamassa huurussa kuin satukirjasta.
Tuhannet ja taas tuhannet pienet jääkiteet kimmeltävät puiden ja pensaiden oksilla
ja lisääntyvä päivänvalo kajastelee lähimetsän läpi kutsuvasti.

Se on lupaus keväästä!



Uuden vuoden myötä meillä alkoi  uudenlainen arki.
Lapset aloittivat monen kotihoitovuoden jälkeen päivähoidon.
Sitä minä vain ihmettelen, 
miten ihmeellisen hyvin uusi arki on asettunut kulkemaan omaa uomaansa.

Jotenkin sitä on pitänyt omia pikkuisiaan vielä kovin pieninä 
ja miettinyt miten he siellä muiden lasten mukana pärjäävät.
Turhia ovat olleet huolet. 
Siellä he menevät toisten lasten touhuissa mukana kuin olisivat aina sinne kuuluneetkin.
Suurempi sopeutuminen se taisi itselleni ollakin kuin lapsille.

Sitä se on tämä äitiys ja kaikki ne vaiheet, jotka siihen kuuluvat.
Monet turhatkin huolet ja murheet täyttävät mielen,
vaikka samalla tiedostaakin, että kyllä he pärjäävät.

💚💛💜


Uuden vuoden myötä meidän elämässä on alkamassa myös jotain äärettömän jännittävää ja odotettua.
Siitä kertokoon tämän postauksen viimeinen kuva, joka on otettu joulukuussa.
Kovasti on työtä edessäpäin ja varmasti monenmoisia vaiheita matkaan sisältyy,
mutta se on sitä, mistä me nautimme, mistä me saamme voimia.

Elämä on ihmeellinen matka.
Koskaan ei tiedä ennalta, mitä huominen tuo tullessaan.
Joskus se yllättää aivan erityisellä tavalla.
Tämän projektin myötä me olemme saaneet elämäämme niin paljon ihmeellisen ihania asioita,
ettei sydän meinaa kaikkea todeksi uskoakaan.

Miten kiitollisia me olemmekaan kaikesta tästä.

💗💗


 Tulen varmasti myöhemminkin kertoilemaan kuulumisiamme tämän projektin ääreltä,
joten lisäsin tunnisteisiin kolme uutta kohtaa: hirsitalo, hirsitalon purkaminen ja rakentaminen.
Niiden alle on jatkossa tarkoitus koota kaikki tämän aihealueen postaukset.

*** *** ***
Iloa ja valoa Sinulle tähän tammikuiseen viikkoon!

-Kaaru-

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Uuden vuoden kynnyksellä

Vuoden viimeinen päivä on kääntynyt illaksi.
On aika kertailla menneen vuoden tapahtumia 
ja siirtää katse hiljalleen uuteen vuoteen.


Mennyt vuosi on pitänyt sisällään niin kivun kuin ilon hetkiä.
Tie on kulkenut epätoivon kautta toivoon.
Surut saaneet muuttua ajan myötä iloksi.

Elämässä on paljon iloa tuovia asioita, 
sellaisia, jotka kannattelevat ja vievät elämässä eteenpäin.
Katsellessani mennyttä vuotta näen paljon aihetta kiitokseen ja hyvään mieleen.
Tuntuu, että moni asia on kuin itsestään järjestynyt parhain päin ja elämään tullut niiden myötä uudenlaista sisältöä ja näköaloja.

Uusi vuosi unelmineen ja myöskin haasteineen on edessäpäin.
Monenlaisia asioita ehtii vuoden aikana tapahtua.
Tyytyväisyyttä minä toivon,
että osaisin nähdä kauneuden ja ilonaiheet jokaisessa päivässä.
Osaisin elää päivän ja hetken kerrallaan ja olla murehtimatta liiaksi tulevaa.
Toivon, että tie kulkisi vastoinkäymisistäkin huolimatta aina valoa kohti ja mieli tähyäisi toivoon epätoivonkin hetkinä.


Ihmeellinen on elämä kaikkine vaiheineen.
Se on luopumista ja saamista,
antavaa ja ottavaa.
Se on vuoroin valon ja varjon vaiheita,
ilon ja surun hetkiä.

Sellaista on elämä.
Rohkein mielin saamme tähyillä tuleviin päiviin ja luottaa, että elämä kantaa niin kuin se on tähänkin saakka kantanut.


Kiitos, että olette kulkeneet rinnallani tämän vuoden ja jättäneet ihania, kannustavia kommentteja.
Kiitos, että olette vierailleet täällä.
Tavataan taas ensi vuonna!

Onnellisia askeleita, iloa ja valoa minä toivon uuteen alkavaan vuoteen Sinulle, blogini lukija!

-Kaaru

torstai 28. joulukuuta 2017

Joulupäivien tunnelmia

Joulun levolliset päivät ovat jälleen takanapäin.
Välipäiviä vietellään ja eletään joulun tunnelmissa vielä hetki.

Meidän joulu koostui kiireettömästä yhdessäolosta, herkuttelusta ja levähtämisestä.
Joulu alkoi perinteisesti joulurauhan julistuksesta.
Se on jotenkin aina niin juhlava hetki.
Sen myötä mieliin laskeutuu viimeistään joulun rauha ja hyvä mieli.




Tänä vuonna joulupukki kävi aiemmista vuosista poiketen heti puolenpäivän jälkeen jouluaattona.
Se oli hyvä ratkaisu. Rauha laskeutui kotiin heti varhaisesta iltapäivästä saakka.
Lapset viihtyivät sulassa sovussa saamiensa lahjojen parissa ja minä 
sain kaikessa rauhassa valmistaa ja kattaa pöytään jouluaterian.


Joulupäivänä ja tapaninpäivänä katoin päivällispöydän 
viime vuodesta poiketen olohuoneen pöydän ääreen. 
Hieman se on pieni, mutta sopu sijaa antoi tälläkin kerralla.

Valkoinen liina ja pellavaiset lautasliinat toivat ruokailuhetkiin juhlan tunnun.
Arki kiireineen unohtui. Oli aikaa vain olla ja nauttia joulun ihanasta tunnelmasta.

Nautin jokaisesta hetkestä.
Jouluna on aina niin ainutkertainen ja herkkä tunnelma.


Kiitollinen olen tästäkin joulusta.
Että saimme sen yhdessä viettää.



Mukavia välipäiviä Sinulle!


-Kaaru-